Elämme suurta mahdollisuuksien demokratisoitumisen vallankumousta, mutta samaan aikaan yhteiskunnalliset ongelmamme ovat ehkä vaikeampia kuin koskaan. Charles Dickensiä vapaasti lainaten: “It is the best of times and the worst of times.”
Aikaamme kuvaavat toisiinsa kytkeytyvät ja toisistaan seuraavat ongelmat ja yllätykset. Kompleksisten ongelmien ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi tarvitaan aina ihmisten yhteistoimintaa ja hyvin monenlaisten kokemusten ja erilaisten osaamisten luovaa yhdistämistä.
On kuitenkin hyvin vaikeaa muodostaa yhdessä ymmärrystä tilanteesta jossa olemme koska tulkintoja on niin monta ja keinot tulkintojen yhdistämiseen puuttuvat. Elämme samassa maailmassa, joka kuitenkin näyttäytyy eri ihmisille erilaisena. Eri ihmisten luomat kuvat samoista tilanteista ja asioista poikkeavat merkittävästi toisistaan.
Miksi näin on? Yksi syy on se, että elämme ympäristössä jota kuvaa pitkälle erikoistunut työnjako, moniarvoisuus ja monikulttuurisuus. Tästä seuraa suoraan, että ihmisten kokemukset maailmasta ovat lähtökohtaisesti erilaisia ja toisistaan usein hyvinkin kaukana. Kukin lopulta kokee maailman perspektiivistä, joka ei ole täysin samanlainen kenenkään muun kokemusmaailman ja näkökulman kanssa.
Toinen syy on se, että ihmisen kuva maailmasta syntyy sosiaalisen toiminnan ja yhtesöllisesti koetun ympäristön kautta. Kokemukset eivät muodostu yksilön pään sisällä, vaan maailma koetaan ja luodaan yhdessä. Havainnot, kokemukset ja asioille annetut merkitykset syntyvät aina yksilön ja ympärillä olevien ihmisten sosiaalisessa todellisuudessa. Ajattelu tapahtuu enemmän ihmisten välillä kuin yhden ihmisen korvien välissä. Se, mikä on totta yhden ryhmän jäsenille ei välttämättä ole tosi toisille ryhmille joiden kokemusmaailman on erilainen.
Olemme tottuneet muodostamaan jakoja ihmisten välille ja luomaan kuvaa maailmasta erojen, reduktionismin ja vastakkainasettelujen kautta. Ymmärrystä ei voi syntyä jos toisiinsa kytkeytyneitä, keskinäisriippuvaisia ja vuorovaikutteisissa prosesseissa syntyviä ilmiötä yritetään havainnoida erillisyyksinä, irrotettuina niihin vaikuttavista suhteista.
Sen sijaan että tänään puhutaan faktojen jälkeisestä ajasta, meidän tulisi olla kiinnostuneita siitä, miten nämä erilaiset käsitykset asioista syntyvät? Mitkä ovat eri maailmankäsitysten ja eri ryhmien ”faktojen” taustalla olevat kokemusmaailmat ja miten niiden yhdistämisen kautta voitaisiin luoda rikkaampaa kuvaa todellisuudesta.
Tavoitteena ei ole kompromissi, yhden, kaikille sopivan ajatusmallin ja totuuden löytäminen. Sen sijaan meidän kaikkien tulisi pyrkiä ymmärtämään omasta ajattelusta poikkeavien, erilaisten näkökantojen taustalla olevaa erilaista maailmaa.
Luova mahdollisuus on siinä, että toisistaan poikkeavat näkökannat voivat rikastavassa vuorovaikutuksessa täydentää, mutta myös kehittää toisiaan. Ihmiset voivat työstää yhdessä toisten erilaisista kokemuksista jotain sellaista mihin kukaan ei pystyisi yksin. Erilaisuus voi olla suuri rikkaus ja lähtökohta luovuudelle.
Oppiminen lähtee aina erilaisuudesta.
Tämä ei onnistu jos keskustelu on asetelmaltaan epätasa-arvoista tai jos ajatuksen liike jumiutuu konflikteihin. Nyt syntymässä olevan, teollisen ajan jälkeisen maailman hyvinvointi edellyttää, että ihmiset voivat kohdata toisensa erilaisina, mutta tasa-arvoisina yksilöinä, jotka yhdessä luovat todellisuutta vuorovaikutuksessa.
Sisäänpäin kääntyvä heimoutuminen on tänään helpompaa kuin koskaan, mutta myös vaarallisempaa kuin koskaan. Se johtaa helposti sosiaalisia rajoja ylittävän vuorovaikutuksen loppumiseen ja siten demokratian elinvoiman heikkenemiseen.
Ensimmäinen teollinen vallankumous demokratisoi kulutuksen. Aikaisemmin kalliit tuotteet halpenivat massatuotannon ja koneellistumisen seurauksena dramaattisesti ja tulivat yhä useamman saataville. Massatuotanto loi sekä uudet markkinat että kulutusyhteiskunnan niin kuin sen yhä tunnemme.
Nyt käynnissä oleva teollinen vallankumous demokratisoi tuotannon. Aikaisemmin kalliit tuotantovälineet tulevat yhä useamman saataville. Teknologian kehitys laskee tuotantovälineiden hintoja dramaattisesti ja luo tilan uudelle massatuotannosta poikkeavalle arvonluonnille. Se mikä oli aikaisemmin mahdollista vain suurelle yritykselle on nyt mahdollista myös pienelle. Se mikä aikaisemmin vaati organisaation on nyt mahdollista muutamalle, hetkeksi yhteen tulevalle yksilölle.
Elämme mahdollisuuksien demokratisoitumisen kulta-aikaa.
Yhteiskunnallisen demokratian ytimessä on sama ihmisten mahdollisuuksien lisääntyminen ja uusien toimintavaihtoehtojen avautuminen. Yhteiskunnallinen hyvinvointi on lopulta kiinni siitä kumuloituvasta ongelmanratkaisujen määrästä, joka on yhä useammassa tilanteessa tarjolla yhä useammille ihmisille.
Kysymys on siitä kuinka monelle ihmiselle ja kuinka moneen ongelmankuvaukseen meillä on ratkaisun mahdollisuus uuden teknologian tukemassa vuorovaikutuksessa. Demokratia tarkoittaa vapauden luomien mahdollisuuksien käyttöä ja niiden hyötyjen kumuloituvaa jakamista arjessa.
Demokratia on silloin sekä tuotannollinen paradigma että valtiomuoto, joka nojaa keskeisesti erilaisten ihmisten kohtaamis- ja vuorovaikutuskykyyn. Demokratia vaarantuu heti jos kohtaamishalu tai -kyky puuttuvat tai jos keskusteluyhteydet katkeavat tai niitä ei ole ollutkaan. Yhteiskunnan arvot elävät tai kuolevat tavallisten ihmisten arjessa.
Teknologisen kehityksen jälkeen demokratia on tärkein jälkiteollista maailmaa synnyttävä yhteiskunnallinen voima.
Mitä paremmin ymmärrämme myös muita kuin omia näkökantojamme, sitä enemmän potentiaalisia ratkaisuja ongelmiin avautuu ja sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia ja vapautta valita eri vaihtoehdoista ja luoda uutta. Kaikessa inhimillisessä toiminnassa näkyy sama lainalaisuus:
(1) enemmän kontakteja erilaisuuteen luo kuvan
(2) laajemmasta mahdollisuuksien maailmasta, joka taas
(3) luo suuremman vapauden valita ja
(4) luoda uutta arvoa ongelmankuvaus – ongelmaratkaisu prosesseina.
Valinnat taloudessa ovat aina moraalisia kannanottoja. Kaikki valinnat mitä teemme liittyvät aina arvoihin ja eettisiin käsityksiin hyvästä ja siitä mikä on toivottavaa. Teollisen ajan mekanistisesta luonteesta juontuu se, että ihmiset kohtelevat toisiaan monissa käytännön tilanteissa esineiden kaltaisina välineinä. Kun ihminen määrittyy toiselle ihmiselle välineenä on suhde epätasa-arvoinen ja johtaa helpommin autoritaarisuuden ihannointiin. Tässä nollasummapelissä toisen vallan kasvu vähentää toisen valtaa. Autoritaarisesti johdettu toiminta on ollut tehokasta ja tuottavaa massatuotannossa. Tämän johdosta symmetriset suhteet ja tasa-arvoisen arvonluonnin teoriapohja on kehittynyt hitaasti verrattuna yhteistoiminnan hierarkkisiin muotoihin.
Käsityksemme tehokkuudesta ja tuottavuudesta on rakentunut kilpailulle. Internet on oikeastaan ensimmäinen yhteiskunnallinen arkkitehtuuri, joka mahdollistaa tasa-arvoisen, yhteistoiminnallisen arvonluonnin uudet muodot laajassa mitassa.
Yhteistoiminta on aina kompleksista sekä seurauksiltaan että keskinäisriippuvuuksiltaan. Tasa-arvoista ja vapaata yhteistoimintaa ei voi kontrolloida, siihen voi ainoastaan osallistua. Koska yhteistoiminta on epävarmasti etenevää yhdessä synnytettyä ja syntyvää (emergenttiä) liikettä ajassa, se edellyttää aina tukea. Valta uudessa ympäristössä määrittyykin toiminnaksi, joka liittää erilaisia ihmisiä ja heidän erilaisia pyrkimyksiään yhteen.
Olemme ajatelleet, että vallankäyttö väistämättä johtaa valinnanvapauden kaventumiseen ja tasa-arvon vähentymiseen. Monissa yhteiselämän ja työn muodoissa joissa demokratian ihanne on ollut johtavana periaatteena on kaihdettu valtaa ja uskottu, että ilman vallankäyttöä toiminta löytää optimaalisen muodon. Tavallisesti tämä toteutetaan ohjeistamalla kommunikaatiokäytännöt ja byrokratisoimalla yhteistyörakenteet yhteisön toimijoiden välillä.
Valtasuhteita välttelevä yhteistoiminta toimii tavallisesti aluksi, mutta on usein käytännössä lopulta hyvin tehotonta. Huonolaatuinen vuorovaikutus eri intressejä edustavien ryhmien välillä luo mahdollisuuden sille, että autoritäärinen, valtaa haluava taho saa yhteisön hallintaansa tukemaan omia pyrkimyksiä.
Uusi demokraattinen vallankäyttö lähtee kuitenkin erilaisista periaatteista: valta on osa toimintaa, se ei ole toiminnasta erillinen rooli. Vallankäyttö onnistuu tasa-arvoisessa maailmassa kun moni osallistuja tukee muita toisiaan tarvitsevassa verkostossa ja täydentää muita vuorovaikutuksessa pyrittäessä jaettuihin tavoitteisiin. Valta mahdollistaa.
Teollisessa massatuotannossa oli tiukasti määritetyt rakenteet ja normit kuvaamassa kommunikaatiosuhteita ihmisten välillä. Vuorovaikutus tähtäsi tehtävän hoitamiseen eikä toisen ihmisen kohtaamiseen. Jälkiteollisen, demokraattisemman arvonluonnin keskeinen idea on tekijöiden vapaus liittyä ja yhdistyä arvoa luoviksi yhteisöiksi. Työ on jatkuvaa organisoitumista ja toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. Työ edellyttää ihmisten kohtaamista ihmisinä.
Demokraattinen, vapaa yhteistoiminta ei poista tarvetta luoda johtajuus-suhteita. Johtaminen on kuitenkin hyvin erilaista kuin autoritäärisessä tai hierarkkisessa mallissa. Johtamisen tehtävänä ei ole asettaa päämääriä tai antaa tehtäviä vaan ohjata toimintaa niin, että päämäärät muodostetaan ja tehtävistä sovitaan yhdessä. Valta tarkoittaa myös vastuuta keskustelun laadusta ja ajattelun etenemisestä yhdessä valitulla polulla.
Yhteisön oppiminen, oppimisen skaalautuminen ja yhteinen ajatuksen liike ovat tavoitteina kaikessa toiminnassa.
Ilman oppimista ja ajattelun liikettä, vanhoista kokemuksista kiinni pitävät yhteisöt ovat kyvyttömiä ymmärtämään muuttunutta ympäristöä. Selitysmekanismit eivät tue uuden toiminnan syntymistä, vaan jähmettävät yhteisön menneeseen.
Paras lopputulos syntyy vuorovaikutukseen osallistujien lisätessä toinen toistensa kykyä tunnistaa olemassa olevia vaihtoehtoja. Ihmiset käyttävät silloin toistensa esiintuomia asioita oman näkökulmansa laajentamiseksi, rikastamiseksi, muuttamiseksi ja myös korjaamiseksi. Kun yksilö ottaa omassa ajattelussaan huomioon muiden esille tuomat, usein oman ajattelun kanssa ristiriitaisetkin seikat, voi ajattelu, luovuus ja ongelmankuvaukset perustua paljon laajempaan pohjaan kuin vain omiin, aina rajallisiin, kokemuksiin.
Elämme keskellä valtavaa mahdollisuuksien demokratisoitumisen vallankumousta. Sen toteutuminen on viime kädessä kiinni siitä tukeeko yhteiskuntamme osallisuutta, laajaa verkottumista ja vuorovaikutusta.
.
Credits
Mary Parker-Follett, David Bohm, Martin Buber, Paulo Freire, Karl-Martin Dietz, Kai Alhanen ja Katri Saarikivi
Emmi Itäranta Helsingin Sanomat 30.12.2016 http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005026627.html?ref=rss
Kai Alhasen haastattelu. Yle Areena http://areena.yle.fi/1-3768233