Markkinatalouden puolesta, mutta markkinayhteiskuntaa vastaan

Aikaamme kuvaavat toisiinsa kytkeytyvät ja toisistaan seuraavat ongelmat. Kompleksisen maailman ymmärtämiseksi ja kompleksisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan aina ihmisten yhteistoimintaa ja erilaisten näkökulmien yhdistämistä.

On kuitenkin hyvin vaikeaa muodostaa ymmärrystä maailmasta jossa olemme koska tarkoitushakuisia, yksisilmäisiä analyysejä on niin monta ja rakentavat keinot tulkintojen yhdistämiseen ylipäänsäkin puuttuvat. Yhteiskunnallisia ilmiötä yritetään havainnoida, käsitellä ja ratkaista erillisyyksinä, irrotettuina niihin vaikuttavista suhteista ja keskinäisriippuvuuksista.

Näkemykset markkinatalouden voimasta tai valtion roolista on yksi hyvä esimerkki tästä. Käsitykset hyvästä ja toivottavasta vaihtelevat ääripäästä toiseen. Toiset haluavat karsia valtion tehtäviä mahdollisimman paljon, kun taas toiset uskovat vallan keskittämiseen, poliittisista valtasuhteista lähtevään johtamiseen ja suunnitteluun markkinoiden sijaan. Näiden ääripäiden väliltä löytyy lukematon määrä erilaisia markkinatalouden ja julkisen vallan tehtävien kombinaatioehdotuksia.

Vallalla olevan yksilökeskeisen ja yksilön valinnanvapautta korostavan ajattelun mukaan valtion tehtävänä on ennen kaikkea ylläpitää lakeja ja järjestystä, puolustaa maata ja rakentaa kaikkia palvelevaa infrastruktuuria. Markkinatalous hoitakoon kaiken muun. Toisaalta rajaa siitä mikä kuuluu markkinoiden piiriin ja mikä ei, on historiassa siirretty monia kertoja poliittisilla päätöksillä. Paljon sellaista, mitä ennen vaihdettiin markkinoilla on siirretty niiden ulkopuolelle: esimerkkeinä orjat, lapsityövoima, valtion virat, ihmiselimet tai useat huumeet. Esimerkiksi Suomessa heroiinin kauppa apteekeissa lopetettiin vasta vuonna 1957. Toisaalta paljon sellaista, jota ei aikaisemmin voinut ostaa ja myydä, on poliittisella päätöksellä muutettu kauppatavaraksi kysynnästä ja tarjonnasta muodostuvan hinnoittelun ja kilpailun piiriin. Margaret Thatcher oli yksi ääriesimerkki tämän ajattelutavan toteuttajista. Tätä yksityistämisen etuihin uskovaa suuntausta kutsutaan yhä markkinaliberalismiksi.

Ongelmaksi muodostuu se, etteivät markkinat pysty käsittelemään, eivätkä markkinahinnat pysty täysin kuvaamaan kaikkia taloudellisen toiminnan vaikutuksia ja niihin liittyviä todellisia kustannuksia. Taloudellinen toiminta voi saastuttaa ilmaa, jättää jälkeensä pilaantuneen maan, tai käyttää ylenmääräisesti vettä, koska millään näistä kolmesta ei ole ollut niiden yhteiskunnallista arvoa kuvaavaa hintalappua. Ne ovat alihinnoiteltuja, tai jopa ilmaisia hyödykkeitä, jolloin kyseisten vaikutusten huomioiminen taloudellisessa päätöksenteossa jää vapaaehtoisuuden varaan.

Taloudellisen toimeliaisuuden kumuloituvilla, pitkän ajan kuluessa esiin tulevilla negatiivisilla seurauksilla ei ole myöskään markkinoilla hintaa puhumattakaan siitä, että nämä hitaat kehityskulut ylipäänsä ymmärrettäisiin ajoissa. Tästä yhtenä esimerkkinä on nyt valtavaksi ongelmaksi muodostunut muovijäte.

Näitä seurauksia kutsutaan taloustieteessä ulkoisvaikutuksiksi.

Kun kyseessä ovat haitalliset ulkoisvaikutukset, niin tällä hetkellä ainoat käytettävissä olevat keinot vaikuttaa ovat asiakkaiden vastuullisten ostopäätösten ohella valtion verotus ja regulaatio. Eli jos asiakkaat eivät pysty ostotilanteessa arvioimaan, tai halua arvioida, valintojensa pitkäkestoisia seurauksia, niin ohjaavan vaikutuksen on tultava markkinamekanismin ulkopuolelta, valtiosta. Valtio voi verottaa enemmän niitä ulkoisvaikutuksia mitä emme halua ja verottaa vähemmän, tai tukea, niitä ulkoisvaikutuksia, joista yhteiskunta hyötyy.

Taloudellisella toimeliaisuudella on usein merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia. Esimerkkinä tästä on tuotekehitys- ja tutkimustoiminta, joka tuottaa uutta tietoa myös muiden kuin yrityksen itsensä käyttöön. Samaten organisaatiot, jotka investoivat henkilöstön kehittämiseen tuottavat uutta kyvykkyyttä myös yhteiskunnan tasolla. Valtion on siten järkevää tukea taloudellisesti yrityksiä, jotka pystyvät käytännössä näyttämään toteen luomansa hyödylliset ulkoisvaikutukset.

Kritiikki valtion tukea ja ylipäänsä osallistumista vastaan lähtee tavallisimmin siitä, että talouden toimijoiden oman edun tavoittelun uskotaan johtavan kaikissa tapauksissa yhteiskunnan kannalta järkevään lopputulokseen, koska se tuottaa kokonaisuuden kannalta suurimman mahdollisuuden varallisuuden. Tämän saa aikaan kehitys, joka toimii niin, että tuottajien tavoitellessa voittoa, he pyrkivät tarjoamaan aina parempia ja halvempia tuotteita investoimalla tuotteiden kehitykseen ja toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Tuoteet paranevat ja kulut vähenevät samaan aikaan ja kaikki hyötyvät!

Ongelmaksi tässä on muodostunut se, että yritykset käyttävät yhä suuremman osan resursseistaan rahoitusomaisuuden ostoon ja myyntiin. Rahoitusomaisuuden tuotot ovat suuremmat kuin tuotot perinteisessä liiketoiminnassa. On kannattavampaa ostaa ja myydä rahaa kuin ostaa ja myydä tuotteita. Seurauksena on, että yrityksiä ja niiden nopeita hyötyjä tavoittelevia omistajia kiinnostaa yhä vähemmän panostaa tuotekehitykseen ja pitkän aikavälin tuotantokykyyn. Rahoitusalasta on tullut paljon kannattavampi kuin muista talouden toimialoista. Kaikista yrityksistä on tulossa rahalaitoksia. Hyvinvointimme ei tietenkään olisi kehittynyt nykyiselleen ilman rahoitusjärjestelmän kehitystä, mutta hinta jonka tästä joudumme maksamaan ovat toistuvat markkinakuplat ja finanssikriisit.

Tulevaisuus tuo yhä uusia ja mahdollisesti jopa vakavampia kriisejä, kuin mitä “subprime-kriisi” sai liikkeelle 2007-2009, ellei rahoitusjärjestelmän sääntelyä pystytä kehittämään ja sitä kautta tekemään järjestelmästä resilientimpi. Tämä tulee olemaan yksi julkisen sektorin vaikeimpia globaaleja haasteita. Yhden maan tasolla ei asiaan juuri voida vaikuttaa.

Taloustiede ymmärtää talousjärjestelmän vaihdannan verkoksi, jonka tärkeimpiä moottoreita on informaation symmetria. Jos vaihdannan toinen osapuoli tietää jotain mitä toinen ei tiedä, markkinat eivät toimi tai lakkaavat toimimasta. Epäsymmetrisen informaation ongelma selittää sen miksi sosiaali- ja terveysalalle on ollut hyvin vaikeaa luoda toimivia markkinoita. Asiakas ei tiedä mistä valitsee, tai millä kriteereillä valinnat ylipäänsä pitäisi tehdä.

Monessa asiassa olemme onneksi menossa hyvään suuntaan.

Tuotantorakenteiden ohella teknologinen kehitys muuttaa myös ostokäyttäytymistä: sen sijaan, että kulutamme enemmän, kulutamme eri tavalla.

Markkinatalouden vaihdannan idea on tähän asti perustunut yksityisten hyödykkeiden käsitteeseen ja omistamiseen. Kun maksamme tuotteesta, niin saamme yksinoikeuden, omistamme hyödykkeen, joka käytännössä saattaa olla dramaattisesti vajaakäytössä. Yksityisomistuksessa olevia henkilöautoja käytetään noin neljä prosenttia koko niiden elinkaaren aikana. Toimistotilojen käyttöaste on tällä hetkellä noin 40%.

Pyrittäessä resurssien tehokkaampaan käyttöön hyödyntäen uusia koordinaatioteknologioita ovat erilaiset käyttöoikeuksien ja julkishyödykkeiden uudet yhdistelmät muovaamassa jälkiteollista, digitaalista taloutta suuntaan, jossa omistusoikeuden siirtyminen vaihdannassa on jatkossa yhä harvinaisempaa. Perinteinen omistaminen muuttuu tilannekohtaista käyttöoikeutta tehottomammaksi vaihtoehdoksi.

Resurssit ovat yhä useammin jaettuja ja julkisia, jolloin sama käyttöarvo ja käyttökokemus syntyvät ilman investointeja yksilökulutukseen. Digitalisaatiohan on jo muuttanut monien hyödykkeiden luonnetta tavaroista palveluiksi.

Ensimmäinen teollinen vallankumous sata vuotta sitten demokratisoi kulutuksen. Aikaisemmin kalliit tuotteet halpenivat massatuotannon ja koneellistumisen seurauksena dramaattisesti ja tulivat yhä useamman saataville. Massatuotanto loi sekä uudet markkinat että kulutusyhteiskunnan niin kuin sen yhä tunnemme.

Nyt käynnissä oleva teollinen vallankumous demokratisoi tuotannon. Aikaisemmin kalliit tuotantovälineet tulevat yhä useamman saataville. Teknologian kehitys laskee tuotantovälineiden hintoja dramaattisesti ja luo tilan uudelle massatuotannosta poikkeavalle arvonluonnille. Se mikä oli aikaisemmin mahdollista vain suurelle yritykselle on nyt mahdollista myös pienelle. Se mikä aikaisemmin vaati organisaation on nyt mahdollista yksilölle. Elämme mahdollisuuksien demokratisoitumisen aikaa.

Elämme keskellä valtavaa mahdollisuuksien vallankumousta. Sen toteutuminen on viime kädessä kiinni siitä tukeeko yhteiskunta osallisuutta, laajaa verkottumista ja ennen kaikkea positiivisia ulkoisvaikutuksia.

Teknologian jälkeen demokratia on tärkein uutta yhteiskuntaa synnyttävä voima.

.

Tämä uutinen toimi innoittajana kirjoitukselle

 

Lisää lukemista tästä aiheesta https://www.ineteconomics.org/perspectives/blog/financial-markets-have-taken-over-the-economy-to-stop-the-next-crisis-they-must-be-brought-to-heel