Opettajuus toimijuuden tukena

by eskokilpi

Digitaalinen opettajuus oppimisintensiivisessä yhteiskunnassa

Jokainen tarvitsee toista ihmistä oppiakseen. Oppiminen tapahtuu tehokkaimmillaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, siinä mitä tapahtuu ihmisten välissä. Oppijuutta ja opettajuutta ei pitäisi muutenkaan erottaa toisistaan, koska jokainen meistä on oppija ja jokainen meistä on opettaja tilanteesta ja näkökulmasta riippuen. Keskiössä tulee olla ymmärrys vuorovaikutussuhteiden dynamiikasta, joka joko rikastaa elämää tai latistaa. Vuorovaikutus vie meitä joko eteenpäin tai jumiuttaa meidät paikalleen. Tarvitsemme myös osaamista siitä, miten nämä vuorovaikutussuhteet syntyvät ja miten voimme verkottua laajemmin ja laadukkaammin. Yhteistyökyky ei ole ihmisellä aina myötäsyntyinen ominaisuus.

Tämän päivän työkaluilla vuorovaikutussuhteet syntyvät fyysisen kohtaamisen lisäksi digitaalisesti. Digitaalisuus myös laajentaa ja monipuolistaa mahdollisuuksia tavalla, jota emme oikein osaa vielä hyödyntää. Digitaalisuus luo reaaliaikaisesti tapahtuvan vuorovaikutuksen rinnalle “on demand” -tyyppisen tarjonnan, jolloin toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutus tapahtuu tarpeen mukaan juuri sillä hetkellä kun tarve ja kiinnostus oppimiselle on voimakkaimmillaan, riippumatta siitä missä ihmiset fyysisesti sijaitsevat. Digitaalisuus määrittää uudelleen paikallisuuden. Digitaalinen vuorovaikutus on lisäksi fyysistä vuorovaikutusta skaalautuvampi, mikä mahdollistaa opettajuuden riittävyyden kaikille hyvin edullisesti. Tämä johtaa valtavaan oppimisen demokratisoitumiseen kaikkialla maailmassa.

Opettajan läsnäolo oppimistilanteissa on kriittisen tärkeää jokaiselle ihmisille. Monelle aikuiselle ja taitavalle oppijalle digitaalisen opettajuuden läsnäolo on kuitenkin täysin riittävää. On silti muistettava, että erityisesti ihmisen kasvuvaiheessa opettajan jatkuva fyysinen läsnäolo on oleellista, koska lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen sekä rajoja ja haasteita asettavan aikuisen vierelleen. Lisäksi kohtaamisen merkitys sekä tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi henkisen kasvuvaiheen aikana on huomioitava opetusta järjestettäessä.

Valitettavasti massateollisuuden ajan koulu- ja työjärjestelmät ovat tuottaneet suuren joukon aikuisia, joilla kyky oppia uutta, elämänhallintakyky ja itsesäätelykyky ovat puutteellisia. He ovat elinikäisen oppimisen suhteen vasta ensimmäisillä portailla ja tarvitsevat paljon tukea. Nämä aikuiset tarvitsevat säännöllistä, valmentavaa läsnäoloa ja opastusta digitaalisen opettajuuden rinnalle, tai jopa sen sijaan. Uudet digitaaliset mahdollisuudet oppia eivät yksinään riitä, eikä oppimistahto ole aina ihmiselle  itsestäänselvyys.

Opettajuus ja digitaalinen oppiminen

Oppiminen on kokemuksellista ja kokemusten työstämistä muiden kanssa. Mahdollisuus oppimiseen riippuu paljolti suhtautumisesta koettuun, sekä suhtautumisesta uuteen ja erilaiseen; onko se avointa vai sulkeutunutta. Esitämmekö kysymyksiä, vai lähestymmekö uutta ja erilaista valmiiden vastausten ja lukkiutuneiden käsitysten kanssa. Oppimisen perusta on avoin ja utelias ote arjessa. Oppimisella ei ole alkua ja loppua, se ei ole valmistautumista elämään, vaan tapa elää. Oppimisen tulisi määrittyä merkityksellisyyttä rakentavaksi lähestymistavaksi omaan ainutkertaiseen todellisuuteen. Tavoitteena tulisi olla intensiivisempi läsnäolo omassa elämässä.

Nykypäivänä digitaalisia kohtaamisia on huomattavasti kasvokkaista kohtaamista enemmän, jolloin oppimista on myös mahdollista tapahtua ja monin paikoin jo tapahtuu digitaalisen opettajuuden ja digitaalisten tilojen kautta enemmän kuin fyysisissä opetustiloissa.

Oppimisen mahdollistajina ovat kaikki ne digitaaliset kohtaamiset, jotka pitävät sisällään nykyisen elämäntilanteen rikastumisen, kehittymisen tai uudelleen suuntaamisen.

Miten löydän minulle merkityksellisen opettajuuden?

Itseohjautuvuuden aikakauden oppimiskykyä määrittää taito löytää ja hakeutua vuorovaikutukseen sellaisen maailman ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka pystyvät avaamaan jotain itselle merkityksellistä, sillä hetkellä tarpeellista asiaa, tai löytää ne oppijat, jotka ovat kiinnostuneita samasta asiasta.

Jos eri tahoilla toimivat ihmiset ovat kiinnostuneita saman asian oppimisesta, heidän välilleen syntyvä yhteys luo oppimiselle paljon vahvemman siteen, kuin jos he toimisivat erillään toisistaan. Ilmiö on sama, kuin tilanne, jossa kaverit tukevat toisiaan jumpassa tai laihduttamisessa. Sosiaalinen side oppimiseen, lisää sitoutuneisuutta, sekä aktiivisen tekemisen ja loppuunviemisen todennäköisyyttä erityisesti ditaalisessa opettajuudessa.

Taitava itseohjautuvan aikakauden ihminen pyrkii hakeutumaan kohti niitä, jotka ovat vähän häntä edellä ja jotka osaavat sanoittaa ja selventää asioita, joita hän itse ei vielä omatoimisesti osaa ottaa toiminnassaan huomioon. Hän pyrkii kohti ihmisiä, jotka pystyvät näyttämään kasvun polun, jota hän itse ei vielä näe. Jossain tapauksissa nämä ihmiset löytyvät läheisistä koulurakennuksista tittelillä opettaja, mutta yhä useammin nämä ihmiset löytyvät YouTubesta, Twitteristä, Facebookista, muualta sosiaalisesta mediasta, kaupallisilta valmennuskursseilta tai kansainvälisten yliopistojen avoimilta verkkokursseilta.

Meillä on sisäänrakennettu ajatusvirhe kuvitellessamme, että oppiminen on oikeampaa, aidompaa ja myös korkeatasoisempaa virallisessa koulujärjestelmässä, kuin sen ulkopuolella tapahtuvassa ei-institutionaalisessa oppimisessa. Tämä ajatusvirhe tulee katoamaan oman sukupolvemme aikana. Netti tulee haastamaan lineaariset koulutusinstituutiot samalla tavalla kuin se on haastanut lineaarisen median.

Tukeeko koulu oppimista enää tulevaisuudessa?

Oppiminen tapahtuu tehokkaasti innostavien, osaavampien ihmisten seurassa ja sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka ovat motivoituneet oppimaan samoja asioita. Tähän nojaten koulu tukee oppimista, jos se pystyy ketterästi, innostavalla tavalla, yhdistämään oppilaita ja opettajia, sekä luomaan rikastavia vuorovaikutussuhteita heidän välilleen.

Koulun hyvyyttä voidaankin arvioida kahden tavoitteen kautta: ensimmäiseksi kuinka ketterästi koulu tunnistaa ja yhdistää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samasta asiasta. Toiseksi kuinka tämä, yhteiset tavoitteet omaava oppilasryhmä, yhdistetään ketterästi fyysiseen ja digitaaliseen opettajuuteen. Oleellista tässä on joustavuus ja ketteryys, koska tilannekohtainen toisiaan tarvitsevuus saattaa olla hyvin lyhytkestoista.

Lähtökohtaisesti nykyinen koulujärjestelmä on nerokkaasti luotu systeemi, koska koulussa on aina läsnä jonkin tietyn aiheen asiantuntija. Tämä asiantuntija on palkattu kouluun kokopäiväisesti toimimaan tietyn substanssin opettajana. Kuitenkin kullakin oppilaalla pitäisi olla rajaton pääsy vuorovaikutukseen itselleen tilannekohtaisesti tärkeän opettajuuden, tai opettajan, kanssa.

Koulu ei hyödynnä täysin omaa potentiaaliaan, sillä oppilaiden virtaus koulurakennuksen sisällä ei ole järjestetty todellisten tarpeiden, vaan kuviteltujen tarpeiden mukaan. Koulu järjestää ennaltamäärätyn tarjooman oppilailleen tutustumatta oppilaisiin ja heidän tilanteeseensa. Uskomme, että jos koulu keksittäisiin uudelleen, se rakentaisi yhdessä oppilaiden kanssa henkilökohtaisempia ja tilannekohtaisempia osaamisen signalointi- ja oppimismahdollisuuksia.

Koulujärjestelmän kohtaamattomuus ja muutosjäykkyys eivät kuitenkaan estä, eivätkä hidasta, oppimisen demokratisoitumista, sillä koulujärjestelmän ulkopuoliset toimijat tuovat saman tiedon laajasti saataville ja luovat helpompia, halvempia ja ketterämpiä käytänteitä yhdistää oppijoita toisiinsa ja opettajuuteen.

Tästä jatkamme seuraavassa kirjoituksessa!

Pekka Peura ja Esko Kilpi